LottaJarvinen

24-vuotiaana kuntavaali ehdokkaaksi

Olen nyt vaikuttamassa Pirkanmaan Keskustanuorten johtokunnassa ja Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön johtokunnassa pelkän aktiiviuden lisäksi sekä tänä vuonna tulee Keskustaan ja Pirkanmaan Keskustanuoriin liittymisestä jo 5 vuotta. Miksen lähtisi ehdolle kun tietoa ja taitoa on kertynyt vuosien mittaan jo suhteellisen paljon?

Tätä mietin viime vuonna paljon nuoren ikäni lisäksi. Olin silloin paljon  sitä mieltä etten opintojeni ja nykyisten luottamustoimieni vuoksi ehdi tehdä kampanjaa. Vaikka todellisuudessa se on vain järjestely kysymys. Kun illat ja viikonloput valmistelee kuntavaali kampanjaa niin hyvä tulee.

Nuorena kannattaa poliittinen urapolkukin aloittaa, opiskeluista huolimatta jos vain tietoa, taitoa ja intoa on. Helposti asiat jäävät miettimisen tasolle jos ei rohkaistu.

Päätin  viime kesänä rohkaistua ja asettua ehdolle kevään 2017 kuntavaaleihin kotikaupunkiini Tampereelle.  Päätöstä hidasti tuttujen epäilyt äänien saamisesta: " Saatkohan noin nuorena opiskelijana tarpeeksi  ääniä?" En kuitenkaan ole kertaakaan katunut ehdokassitoumuksen allekirjoittamista.

Tavoitteenani on ollut jo monen vuoden ajan päästä etenemään politiikassa. Se tavoite ei koskaan toteudu jos ei itse sen eteen tee mitään.

Kuntavaalien vaaliteemat tulivat masennus historiani sekä kyseisten asioiden huonohkon tilanteen vuoksi melkein heti päätöksen teon jälkeen. Ne ovat mielenterveysalvelut, syrjäytyminen ja nuorisotyöttömyys. Vaaliteemoikseni valikoitui pelkästään ne asiat joihin olen halunnut vaikuttaa jo ennen minulle parhaan puoleen eli Keskustan valitsemista. Muun muassa mahdollisuuksien tasa-arvo, suvaitsevaisuus eri ikäisten ja eri sukupuolten välillä, valinnan vapaus, lasten ja nuorten kuulluksi tuleminen sekä heidän kuulluksi tuleminen ovat tällaisia asioita.

Mielestäni nuorena kannattaa asettua ehdolle kuntavaaleihin koska silloin tietää paremmin nuorten asioista kuin vuosikymmeniä valtuustossa istuneena. Toki eroavaisuuksia voi aina olla. Ja silloin kun nuoria on valtuustossa voi myös itseään vanhemmilta oppia paljon ja päinvastoin. 

Ketään ihmistä iästä, vammasta, sairaudesta tai hankalasta elämäntilanteesta huolimatta ei pidä syrjiä vaan kohdella jokaista ihmistä vertaisenaan: pitää häntä yhtä tärkeänä kuin muitakin sekä arvostaa jokaisen mielipidettä, vaikka itse olisikin eri mieltä. 

Jos pääsen valtuustoon edesauttaa Tampereella tasa-arvoista ja suvaitsevaa ilmapiiriä eri ikäisten ja eri sukupuolten välillä .

Olen nuorempana ollut masentunut usean vuoden ajan, tosin jo silloin 2012 politiikkaan lähtiessäni olin onneksi parantunut siitä. Masennus oli jo silloin historiaa. Ilman taustaani en välttämättä ymmärtäisi enkä huomioisi erilaisissa elämän tuomissa haasteissa olevia nuoria ja nuoria aikuisia niin  kuin nykyään. 

Eri ikäisten ja erilaisten ihmisten välinen yhteistö niin politiikassa kuin ystävien kesken on mielestäni arvokasta.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat